Toiminta ja talous
Missio
Tero Saarinen Companyn toiminnan perimmäisenä tarkoituksena on edistää humaania maailmankuvaa ja inhimillisiä perusarvoja tanssin kautta sekä lisätä ihmisten ymmärrystä kehollisuudesta ja sen merkityksestä hyvän elämän edistäjänä.
Visio
Tero Saarinen Company jatkaa omalla tiellään maailman johtavien tanssiryhmien joukossa. Ryhmän kansainvälinen asema perustuu omaperäisen taiteen lisäksi inhimillisyyteen, valppauteen, avoimeen vuorovaikutuksellisuuteen ja mukavuusalueen ylittävään uskallukseen.
Toimintaperiaatteet (Awake, Aware, Alert, Alive) läpäisevät paitsi taiteen tekemisen myös koko organisaation.
Arvot
Tero Saarinen Companyn perusarvoja ovat: yhteisöllisyys, avoimuus, työn ja yritteliäisyyden arvostaminen sekä laadullinen tinkimättömyys.
Strategia
Taiteellisena tavoitteena on luoda koreografian, musiikin ja visuaalisen suunnittelun muodostamia elämyksellisiä ja aikaa kestäviä kokonaistaideteoksia – avoimia vuorovaikutustilanteita, jotka herkistävät katsojan inhimillisten perusasioiden ääreen.
Tuotannollisena tavoitteena on tukea taiteellisten päämäärien toteutumista. Pitkän tähtäimen tavoitteena on jalostaa taiteellinen työ ja siihen liittyvä osaaminen myös muihin formaatteihin ja jakelukanaviin soveltuvaan muotoon. Rahoitusstrategiana on hyödyntää laaja-alaisesti erityyppisiä, myös perinteisistä taiteen tukimuodoista poikkeavia rahoitusmuotoja ja -kanavia.
Rakenne ja toiminnot
Tero Saarinen Companyn tuotanto-, esitys- ja opetustoimintaa ylläpitää rekisteröity yhdistys, Into liikkeessä (ry). Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää korkeatasoisen nykytanssin harrastusta ja esitystoimintaa sekä Suomessa että ulkomailla.
Paitsi merkittävää kansainvälistä tunnustusta saaneen ryhmän oman esitystoiminnan kautta, Into Liikkeessä ry edistää tanssin asemaa myös tekemällä yleisö- ja opetustyötä sekä olemalla aktiivisesti mukana tanssin kansallisessa edunvalvontatoiminnassa. Lisäksi ryhmä osallistuu Saarisen koreografisen työn levittämiseen harjoittamalla teoksia muiden ryhmien ohjelmistoon.
Jäsenyys on avoin kaikille tanssista kiinnostuneille. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana toimii Tero Saarinen. Ryhmän toimisto, harjoitusstudio ja varastotilat sijaitsevat Aleksanterin teatterissa Helsingissä.
Tero Saarisen töiden luomisesta ja lisensoinnista muille ryhmille sekä oheistuotevalmistuksesta vastaa Tero Saarisen omistama Poetry in Motion Oy.
Avainluvut ja talous
Tero Saarinen Company toimii luoville toimialoille tyypillisenä verkosto-organisaationa: vakituisella kuukausipalkalla ryhmässä toimii yhdeksän henkilöä, mutta heidän lisäkseen produktiokohtaisilla ja ostopalvelusopimuksilla työskentelee vuosittain 40 - 80 eri alojen ammattilaista eri puolilta maailmaa.
Tero Saarinen Companylla on vuosittain keskimäärin 30 - 40 esitystä, joista valtaosa ulkomailla. Ryhmän esitysten lisäksi Saarisen työ leviää maailmalle myös opetustoiminnan ja muiden ryhmien kautta. Vuosittain teoksia harjoitetaan keskimäärin 2-3 maahan.
Koska Tero Saarinen Company on oman esitystilan puuttuessa riippuvainen saamistaan vierailukutsuista, sen talous- ja volyymiluvut vaihtelevat vuosittain. Vuosi 2010 oli ryhmän toiminnan kannalta poikkeuksellinen ja haasteellinen kahdella tapaa. Kansainvälinen taloustaantuma näkyi ulkomaisessa kiertuetoiminnassa kysynnän keskittymisenä keskisuuriin ja pieniin teoksiin. Lisäksi Helsingissä ei poikkeuksellisesti ollut esitystoimintaa Svenska Teaternin siirryttyä Aleksanterin teatterin päävuokralaiseksi oman peruskorjauksensa ajaksi.
Vuonna 2010 ryhmällä oli 25 esitystä seitsemässä maassa. Esityskohtainen keskikatsojamäärä oli 836. Lisäksi ryhmällä oli kurssitoimintaa Kolumbiassa, Kiinassa sekä Suomessa ja Tero Saarisen tilaustyö Double Lives sai ensi-iltansa saksalaisen nordwest-ryhmän ohjelmistossa.
Edellisvuonna ryhmällä oli 38 näytöstä 10 maassa sisältäen kaksi omatuotantoista sesonkia Helsingissä. Lisäksi ryhmällä oli opetustoimintaa 7 maassa ja Tero Saarisen teoksia nähtiin 3 ulkomaalaisryhmän ohjelmistossa. Myös vuoden 2011 osalta esitysmäärät ja toiminnan kokonaisvolyymi, niin Suomessa kuin ulkomailla, tulevat olemaan vuotta 2010 merkittävästi korkeammat.
Vuonna 2010 ryhmän kokonaistulot olivat 750 612 euroa, josta pääsylippu- ja esitystulot kattoivat 18% (2009: 40%), muut tulot 19% (2009: 11%), valtionavustus 51% (2009: 40%), ja Helsingin kaupungin toiminta-avustus 10% (2009: 9%). Tilikauden alijäämä oli -23 485 euroja ja oma pääoma oli 31.12.2010 taseessa negatiivinen, -40 488,31 euroa (2009: -17 103, 04 euroa).
Tilastot ja vertailut
Tero Saarinen Company pääsi säännöllisen valtion tuen - eli teatteri- ja orkesterilain - piiriin Suomessa vuonna 2004. Vuonna 2009 lain piiriin kuului 58 teatteria, joista tanssialan toimijoita oli 10.
Valtionosuuslain piirissä olevien suomalaisteattereiden (58 kpl) keskimääräinen tulorakenne 2009 oli: pääsylippu- ja esitystulot (22%), muut omat tulot (4%) sekä valtion- ja kaupungin toiminta-avustukset (73%).
(Lähde: Teatterin tiedotuskeskus, Teatteritilastot 2009)
Tanssin julkinen tuki Suomessa
Verrattuna teatteriin ja musiikkiin tanssin julkinen rahoitus on Suomessa vähäistä. Vuonna 2009 valtion lakimääräisestä tuesta 95 % jakautui puheteattereille ja 5 % tanssille.
Katsojamääriin suhteutettuna puheteatterit saivat vuonna 2009 valtion tukea 23,98 euroa katsojaa kohden, kun tanssiteattereilla, -ryhmillä ja -keskuksilla valtion tuki oli 12.21 euroa katsojaa kohden.
(Lähde: Teatterin tiedotuskeskus, Teatteritilastot 2009)
Tero Saarinen Company ja Helsinki
Teatteri- ja orkesterilain piirissä olevien helsinkiläisten puheteatteriryhmien kaupungilta saama tuki oli vuonna 2009 11.35 euroa* katsojaa kohden. Tanssiryhmillä ja -keskuksilla vastaava luku oli 3.42 euroa*. (*Lähde: Teatterin tiedotuskeskus: Teatteritilasto 2009)
Tero Saarinen Company on halunnut esiintyä Helsingissä säännöllisesti. Omatuotantoisia sesonkeja on järjestetty vuodesta 2003, aluksi Suomen Kansallisoopperassa ja sittemmin ryhmän kotinäyttämöksi vakiintuneessa Aleksanterin teatterissa. Vuonna 2011 ryhmä vieraili ensimmäistä kertaa myös Suomen Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.
Vuonna 2009 ryhmä toteutti kaksi omaa esityssesonkia, jotka keräsivät Aleksanterin teatteriin lähes 5000 katsojaa, keskikatsojamäärän ollessa 312. Kevään 2011 vierailu Kansallisteatterissa keräsi lähes 4000 katsojaa, esityskohtaisen katsojamäärän ollessa yli 700. Samalle vuodelle on vielä tulossa toinen Helsingin esityssesonki, Aleksanterin teatteriin marraskuun 23.-26.
Ryhmän tavoitteena on jatkaa ja laajentaa elokuulle sijoittuvaa esitystoimintaa, joka on tavoittanut hyvin paitsi pääkaupunkiseudun yleisöt myös koti- ja ulkomaiset matkailijat. Lisäksi toiveena olisi laajentaa esityksiä syys- ja kevätkaudelle sekä lisätä koti- ja ulkomaisille tanssinopiskelijoille suunnattujen Tero Saarisen liiketekniikkakurssien tarjontaa Helsingissä.
Omatuotantoisten Helsingin-esitysten lisääminen on kuitenkin ryhmälle taloudellisesti haastavaa johtuen ryhmän kuntarahoituksen pienuudesta sekä esitystiloihin liittyvistä ongelmista. Helsingistä ei löydy sopivaa vierailunäyttämöä ryhmän suurimmille teoksille.
Myös pienempien teosten esittäminen Helsingissä on vaikeutunut Svenska Teaternin siirryttyä Aleksanterin teatteriin oman talonsa peruskorjauksen ajaksi.
Tero Saarinen Company on sitoutunut yhdessä muiden tanssin toimijoiden kanssa edistämään Tanssin talon – tanssille omistetun tilakokonaisuuden – saamista Helsinkiin. Lisäksi ryhmä pyrkii omalla toiminnallaan ja yhteisen edunvalvontatyön kautta nostamaan tanssin asemaa ja arvostusta Helsingin kaupungin kulttuuristrategiassa.
Vuosikertomukset
Into Liikkeessä ry:n vuosikertomukset talous- ja liitetietoineen voi ladata tästä: